Epävakaa persoonallisuus

Puhuimme koulussa tunnilla persoonallisuushäiriöistä, ja tässä postauksessa esittelemme niistä yhden, epävakaan persoonallisuuden. Ensin puhumme kuitenkin yleisellä tasolla persoonallisuushäiriöistä, niiden synnystä ja vaikutuksesta ihmisen elämään. 

Persoonallisuushäiriö, siis mikä?

Persoonallisuushäiriöt näkyvät yleensä arkipäiväisessä elämässä parhaiten. Persoonallisuushäiriöillä tarkoitetaan syvälle juurtuneita, vakiintuneita käytösmalleja, jotka ovat joustamattomia ja pitkäaikaisia. Normaaleista käytösmalleista persoonallisuushäiriöt erottavat toisistaan se, että persoonallisuushäiriöissä käyttäytymismallit ovat ihmisten tavanomaisesta, kulttuurisidonnaisista käyttäytymismalleista poikkeavia, ja usein aiheuttavat haitallisia tapahtumia erilaisissa elämäntilanteissa. Persoonallisuushäiriöt ovat ihmisen kehityksen mukana muokkautuvia tiloja, jotka alkavat lapsuudessa tai nuoruudessa ja jatkuvat aikuisiässä, ja ne luokitellaan niissä esiintyvien käytösmallien mukaan. Persoonallisuushäiriöt ovat muiden mielenterveyden häiriöiden tavoin eri tasoisia keskenään: toisella sama persoonallisuushäiriö voi ilmetä vahvemmin ja selkeämmin kuin toisella, ja tämän vuoksi myös persoonallisuushäiriöiden hoitomuodot vaihtelevat paljon.

Persoonallisuushäiriöitä ovat esimerkiksi narsistinen, psykoottinen, epäsosiaalinen, huomionhakuinen, epäluuloinen, eristäytyvä, estynyt, epävakaa sekä riippuvainen persoonallisuus. Näitä kaikkia yhdistää se, että nämä alkavat yleensä lapsuus- tai nuoruusiässä. Tässä postauksessa keskitymme kuitenkin tunne-elämältään epävakaaseen persoonallisuuteen, toisin sanoen epävakaaseen persoonallisuushäiriöön.

Mikä se epävakaa persoonallisuus sitten on ja mistä se johtuu?

Epävakaa persoonallisuushäiriö saa alkunsa lapsuusiällä, jolloin sille altistavia tekijöitä ovat esimerkiksi vanhempien laiminlyönti lapsen tunteita ja tunne-elämää kohtaan, sekä varhaislapsuudessa muodostunut ristiriitainen tai välttelevä kiintymyssuhde. Epävakaalle persoonallisuushäiriölle altistavia tekijöitä ovat myös mm. vanhempien mielenterveysongelmat lapsen eläessä varhaislapsuutta tai lapsuutta, sekä myös varhaiset menetyskokemukset (esim. vanhemman kuolema varhain) ja lapsuudenaikainen seksuaalinen hyväksikäyttö.

Epävakaalle persoonallisuushäiriölle tunnuksenomaisia merkkejä ovat esimerkiksi impulsiivinen ja arvaamaton käytös sekä holtiton käytös. Impulsiivinen käytös voi näkyä esimerkiksi harkitsemattomana rahan käyttönä tai varomattomuutena ja hurjasteluna liikenteessä. Holtittomalla käytöksellä tässä tapauksessa viitataan esimerkiksi jatkuvaan rötöstelyyn tai rikosten tekemiseen impulsiivisen mielijohteen tuloksena, sekä esimerkiksi alkoholin tai muiden päihteiden holtittomaan käyttöön. Epävakaassa persoonallisuushäiriössä tyypillistä on myös itsensä vahingoittaminen ilman kuolemanhalua.

Epävakaan persoonallisuuden omaava henkilö käyttäytyy myös ihmissuhteissa epävakaasti, sillä hänen mielialansa vaihtelevat arvaamattomasti, ja hän on altis yllättäville tunteenpurkauksille. Henkilö ei tunteenpurkauksen yllättäessä useinkaan osaa hallita purkauksellista käytöstään, joten tunneryöpyn johdosta epävakaasta persoonallisuudesta kärsivä voi tehdä itselleen tai muille jotakin arvaamatonta. Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivä ihminen kuitenkin harvoin kestää itse aiheuttamaansa ambivalenssia eli keskenään vastakkaisten tunteiden ja tarpeiden yhtäaikaista esiintymistä ihmissuhteissa. Epävakaassa persoonallisuudessa tyypillistä on myös se, että ihminen kammoksuu sairaalloisesti yksin olemista ja yksinäisyyttä.

Epävakaan persoonallisuushäiriön tyypillisimpiä oireita edellä mainittujen lisäksi ovat krooninen tyhjyyden tunne sekä empatiakyvyn puute, jotka voivat aiheuttaa ylidramaattista ja arvaamatonta käytöstä. Epävakaassa persoonallisuushäiriössä potilas usein myös jakaa mielessään tiedostamattaan ihmiset hyviin ja pahoihin ihmisiin, mikä voi näkyä potilaan suhtautumisessa hoitajiin. Epävakaassa persoonallisuudessa potilas voi esimerkiksi jakaa hoitajat työyhteisössä hyviin ja huonoihin hoitajiin, ja potilas tiedostamattaan mielessään vaihtelee näitä rooleja keskenään sen mukaan, mistä tai kenestä on hänelle eniten hyötyä. Eniten tämä roolien vaihtuminen koskee heitä, joiden kanssa potilas on eniten tekemisissä; hoitoyhteisössä yleensä tämän splittaukseksi kutsutun roolien vaihtelun ensisijaisena kohteena on potilaan omahoitaja tai joku toinen potilaan paljon kohtaama hoitaja.

Miten epävakaata persoonallisuushäiriötä voi hoitaa? Paraneeko siitä?

Pääsääntöisesti epävakaata persoonallisuushäiriötä hoidetaan psykiatrian avohoidossa, mutta sairaalahoito otetaan vaihtoehdoksi, jos potilaalla ilmenee tämän persoonallisuushäiriön vuoksi itsetuhoista käytöstä tai yhdessä häiriön kanssa esimerkiksi psykoottisia harhaluuloja tai aistiharhoja, taikka muita vakavia mielialahäiriöitä. Tällöinkin jos päädytään sairaalahoitoon, olisi optimaalisin hoitomuoto päiväsairaala, jos se on mahdollista. Sairaalahoitoa pyritään välttämään, sillä epävakaa persoonallisuus ei välttämättä kestä sairaalahoidon mukanaan tuomia arjen muutoksia, ja voi alkaa tämän vuoksi itse sabotoida hoitoa ja yhä vahvemmin reagoimaan impulsiivisesti ja todella vahvasti tilanteisiin, joissa hän kokee pettymystä. Pienikin pettymys voi saada epävakaan persoonallisuuden omaavan potilaan mitä valtavimpiin tunnekuohuihin.

Potilaan impulsiivisuuden ja esimerkiksi arvaamattomien tunnereaktioiden vuoksi epävakaan persoonallisuuden hoitaminen hoitosuhteessa on vaikeaa sekä potilaalle itselleen, että myös hoitohenkilökunnalle. Epävakaasta persoonallisuushäiriöstä oireilevan potilaan kanssa hyvin heloposti hoitaja voi ajautua vuorovaikutus- ja kommunikaatio-ongelmiin, varsinkin jos hoitajalla ei ole riittävää koulutusta tai työnohjausta liittyen epävakaaseen persoonallisuushäiriöön. Myös potilas voi itse käytöksellään ja diagnoosillaan joutua noidankehään: epävakaan persoonallisuuden diagnoosin saanutta voidaan pitää hankalampana tapauksena kuin mitä hän todellisuudessa on.

Pahimmassa tapauksessa potilaan käytös voi liian heikon koulutuksen omaavassa hoitajassa aiheuttaa negatiivisia tunteita, jolloin hoitajan halu hoitaa potilasta laskee. Tämä taas voi ruokkia epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivän potilaan tunnetta siitä, että hänet hylätään, ja tällöin potilas tekee itsestään kaltoinkohtelun tai laiminlyönnin uhrin, ja voi perustella sillä oman itsehoitonsa laiminlyöntiä sekä impulsiivista, epäsopivaa käytöstänsä. Epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivää potilasta hoidettaessa hoitajan on siis erityisen tärkeää huolehtia siitä, että hoitajan ja potilaan välille ei synny kommunikaatio- ja vuorovaikutusongelmia. Hoitajan on myös oltava erityisen herkkä huomaamaan potilaan käyttäytymisessä ja tunnereaktioissa tapahtuvat muutokset, jotta vuorovaikutusongelmia ei pääsisi syntymään. Nämä edellä mainitut vaateet hoitajilta toteutuvat jo ihan vain sillä, että potilaalle nimetään omahoitaja, ja sillä, että kaikki hoitohenkilökunnan jäsenet pysyvät potilaan hoitosuunnitelmassa.

Keskeisiä hoitomenetelmiä epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivän potilaan hoitotyössä ovat erilaiset psykoterapiat, joissa ajankohtaisten tilanteiden ja käyttäytymisen ymmärtämiseen tähtäävät lähestymismuodot ovat tuloksellisempia kuin lähestymismuodot, jotka pitäytyvät kehityksellisesti varhaisissa tapahtumissa ja tilanteissa. Tutkimusten mukaan parhaiten epävakaasta persoonallisuudesta kärsivän potilaan hoitoa tukee ihmisen kypsymistä tukeva psykodynaaminen psykoterapia.

Lääkehoidollisesti varsinaisesti itse persoonallisuushäiriötä ei voi hoitaa tai poistaa, mutta epävakaan persoonallisuushäiriön mukana ilmenevää masennusta, ahdistusta ja muita mielialahäiriöitä hoidetaan esimerkiksi serotoniinin takaisinoton estäjillä eli SSRI-lääkeryhmään kuuluvilla lääkkeillä. Tarvittaessa myös antipsykootteja voidaan käyttää mahdollisten psykoottisten oireiden hallintaan. Monella potilaalla nämä kaksi mielialaa tasaavaa lääkeryhmää voivat helpottaa myös impulsiiviseen käytökseen ja vahvoihin tunteenpurkauksiin, joten voidaan siis todeta, että monen muun mielenterveyden häiriön tapaan myös epävakaassa persoonallisuushäiriössä tehokkain ja usein myös toimivin hoitomuoto on yhdistelmä terapia- ja lääkehoitoa.

-Hanna Rinta-Aho 

LÄHTEET:

Eronen, Markku – Henriksson, Markus – Marttunen, Mauri, 2017. Psykiatria. Duodecim oppikirjat. Luettavissa myös verkkojulkaisuna osoitteessa <http://www.terveysportti.fi.ezproxy.metropolia.fi/dtk/oppi/koti?p_artikkeli=inf04497&p_selaus=16597>

Hämäläinen, Kaisu – Kanerva, Anne – Kuhanen, Carita – Schubert, Carla – Seuri, Tarja, 2010. Mielenterveyshoitotyö. Sanoma Pro Oy, Helsinki.