Hoitosuhdetyöskentely ja psykososiaaliset auttamismenetelmät

 Ammatillinen vuorovaikutus ja hoitosuhde

Kaikki lähtee ammatillisesta vuorovaikutuksesta

Mielenterveyshoitotyössä ammatillinen vuorovaikutus ja yhteistyösuhde hoitajan ja potilaan välillä on keskeinen hoidon menetelmä. Vuorovaikutuksen, esim. molemminpuolisen keskustelun eli dialogin kautta hoitaja saa tietoa potilaan tilasta. Hoitajan tulee aktiivisesti kuunnella ja havainnoida mistä ja miten potilas keskustelee, huomioiden myös mitä potilas jättää sanomatta, onko potilas peloissaan, aggressiivinen, tai mitä muuta hän viestii olemuksellaan. Potilas tuo vuorovaikutussuhteessa tietoa hoitonsa työvälineeksi. Hoitaja hoitaa potilasta keskustelun kautta esimerkiksi motivoimalla, tukemalla ja myös rajaamalla. Vuorovaikutuksen kautta muodostuva yhteisymmärrys hoidon tavoitteista ja toteutuksesta on välttämätöntä hyvän hoidon toteutumiselle. Vuorovaikutuksen on oltava molemminpuolista osallistuvaa vuoropuhelua, jossa etsitään ratkaisua potilaan ongelmiin yhdessä, potilaan voimavarojen lähtökohdista ja häntä voimaannuttaen. (Kuhanen ym. 2013).

Hoitosuhteen määritelmä

Potilas ja häntä hoitava henkilö tai henkilöt ovat keskenään hoitosuhteessa. Hoitosuhde voi olla myös esimerkiksi hoitajan ja koko perheen välinen suhde (Kuhanen ym. 2013). Hoitosuhde voi olla lyhyt, esimerkiksi yhden tai kahden tapaamiskerran mittainen, tai vaikka pidempi osastohoitojakso, mutta sovittu ja ajallisesti rajattu. Hoitosuhde käsittää hoitoon liittyvän, ammatillista vuorovaikutusta sisältävän suhteen, ja se päättyy hoidon loputtua. Hoitosuhteen tarkoitus on olla potilaalle hoidollisesti hyödyllinen ja tavoitteellinen, ja sitä ohjaa yhteistyössä ja -ymmärryksessä laadittu hoitosuunnitelma. Hoitosuhteessa tärkeää on myös yhteisymmärryksessä laadittu työnjako, jossa esimerkiksi omahoitajan tai omahoitajien vastuut hoidon toteutumisesta on jaettu. Omahoitajuus -nimitys kuvaa hoitajan roolin potilaslähtöisyyttä, ja omahoitajat usein vastaavat tietyistä heille osoitetuista potilaista sekä heidän hoitonsa suunnittelusta kokonaisjärjestelystä. Eri hoitajilla saattaa olla potilaan hoidossa erilaiset roolit, esimerkiksi yksi hoitaa potilaan kanssa käytännön asioita, ja toinen keskustelee potilaan kanssa hoidollisesti sovituista aiheista. Hoitosuhteeseen vaikuttavat sekä potilaan että hoitajan oma persoona arvoineen ja asenteineen. Yhteistyön taustalla ovat myös lait ja asetukset, sekä hoitajan ammatilliset periaatteet ja arvot. (Kuhanen ym. 2013).

Yhteistyösuhteen elementtejä ja työkaluja

Hoitajan oman persoonan tietoinen käyttö

Vuorovaikutuksessa kaksi persoonaa kohtaavat, myös hoitosuhteessa. Ammatillisessa vuorovaikutuksessa ja potilaan hoidossa hoitaja käyttää hoitotyön työvälineenä omaa persoonaansa. Hoitaja käyttää persoonaansa tietoisesti ja tarkoituksenmukaisesti. Hoitaja tarvitsee persoonaansa esim. ollakseen aidosti läsnä, sekä kokeakseen ja osoittaakseen empatiaa. Oman persoonan käyttö voi olla hoitajalle sekä uuvuttavaa että voimaannuttavaa, ja oman persoonan, omien reaktioiden ja ennakkoasenteiden tunnistaminen ja hallitseminen ovat tärkeitä. Hoitajan on myös muistettava ammatillisuus, ammattietiikka, sekä hoitosuhteen rajat ja määräaikaisuus, jotta hoitosuhde ei häiriinny ja työn laatu kärsi.

Transferenssi ja vastatransferenssi

Transferenssi tarkoittaa tunteensiirtoa. Potilaan ja hoitajan välisessä vuorovaikutuksella tällä tarkoitetaan potilaan hoitajaan heijastamia/siirtämiä tunteita, jotka kumpuavat alitajuisesti jostakin potilaan aiemmin elämässä (usein varhaislapsuudesta tai merkittävistä ihmissuhteista) kokemasta tunnereaktiosta. Transferenssi voi olla positiivinen tai negatiivinen, eli potilas saattaa siirtää sekä hyviä että huonoja tunteita, iloa, luottamusta, vihaa, epäluuloa jne. Transferenssitunteet voivat siirtyä hoitajan ulkonäöstä, sukupuolesta ja muista ominaisuuksista riippumatta, sillä transferenssi saattaa syntyä hyvinkin pienistä nyansseista, kuten pienistä yhtäläisyyksistä ulkonäössä, puhetavassa yms, jotka riittävät herättämään mielikuvan aiemmin koetusta ihmisestä. Hoitajan tehtävänä on tunnistaa nämä transferenssit ja olla lähtemättä tarjottuun vuorovaikutuksen kuvioon mukaan, vaan ymmärtää niitä ammatillisesti ja tarjota potilaalle mahdollisuus kasvuun.  Negatiivinen transferenssi hoitosuhteen alussa voi estää yhteistyösuhdetta ja jarruttaa hoidon etenemistä, joten se vaatii välitöntä tunnistusta ja selvittämistä.

Vastatransferenssistä puhuttaessa tarkoitetaan hoitajan omia transferensseja eli siirrettyjä tunteita potilasta kohtaan. Vastatransferenssi voi estää yhteistyösuhdetta, jos hoitaja ei tunnista ja kykene analysoimaan niitä. Hoitaja ei kykene olemaan hoitosuhteessa ammattimainen ja vastaamaan potilaan tarpeisiin, jos hän on omien transferenssitunteidensa johdateltavissa. (Kuhanen ym. 2013).

Empatia

Empatia on hoitajalle tärkeä taito ja ominaisuus. Empatia on eläytymiskykyä toisen ihmisen, esim. potilaan tilanteeseen ja tunteisiin. Empatia ja sympatia saatetaan sekoittaa joskus toisiinsa. Empatia on toisen tunteiden ymmärtämistä, eli voimme ymmärtää miltä toisesta tuntuu, mutta emme itse mene tunteeseen mukaan. Sympatiassa taas tunteet ”tarttuvat”, eli hoitaja menee potilaan ilmaisemaan tunteeseen mukaan, mikä ei kuulu ammatilliseen vuorovaikutukseen. Empatia liittyy läheisesti hoitajan oman persoonan käyttöön hoitotyössä: empatia edistää hoitosuhteen yhteistyötä, kun hoitaja on aito oma itsensä ja aidosti läsnä, pyrkien ymmärtämään potilaan tilannetta. Tällöin potilas voi kokea tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi, ja että hänestä ollaan aidosti kiinnostuneita. Tällä jo itsessään on terapeuttinen vaikutus, ja vahvistaa potilaan turvallisuuden ja luottamuksen tunnetta, mikä parantaa hoitoon sitoutumista.  Näin hoitaja kykenee käyttämään oman minänsä voimavaroja ja persoonaansa potilaan auttamiseksi. (Kuhanen ym. 2013).

-Sami Salminen

Dialogi

Psykiatrisessa hoitosuhteessa tärkeää on hoitajan ja potilaan välinen yhdenvertaisuus. Voidaan puhua potilaan ja hoitajan välisestä yhteistyösuhteesta, jossa korostuu dialogisuus. Dialogisuudessa tärkeää on kummankin osapuolen vastavuoroisuus sekä suhteen molemminpuolisuus. Tämä edellyttää hoitajalta aitoa kiinnostusta potilastaan kohtaan sekä kykyä eläytyä potilaan asemaan ja tuntemuksiin. Hoitajan tulee myös hyväksyä potilaansa ja hänen sairautensa, jotta hoitosuhteesta tulisi luotettava ja toimiva. Hoitajalla on teoria- ja kokemuspohjaista tietoa potilaansa sairauksista, mutta potilas itse on myös sairautensa asiantuntija; hoitaja ei voi, eikä hänen tarvitsekaan voida määrittää, millaiseksi potilas kokee vointinsa. Nämä lähtökohdat synnyttävät hoitajan ja potilaan välille tasa-arvoisen asiantuntijuussuhteen. Hoitajan täytyy kuitenkin tiedostaa, ettei suhde ikinä voi olla täysin tasapuolinen, sillä hoitajan käytöksen on tarkoitus vaikuttaa potilaaseen. Hoitajan on varottava, ettei suhde mene liian holhoavaksi.

Hoitajan on myös osattava määritellä, mitkä asiat kuuluvat potilaan hoitoon ja mitkä eivät. Hoitosuhteessa potilaan tulee kokea olonsa turvalliseksi, ja hänen tulee voida luottaa hoitajaansa. Hoitajan tulee myös muistaa hyvä hoitotyön etiikka; hoitajan tulee aina muistaa miksi toimii niin kuin toimii, ja miten se auttaa potilasta paranemisprosessissa. Hoitosuhteen ollessa epäeettinen tai jos hoitajaa ei kiinnosta potilaan asiat aidosti potilas harvoin pystyy muodostamaan luottamusta hoitajaansa, jolloin potilaan ja hoitajan välinen luottamussuhde jää vajaaksi, jolloin on mahdotonta päästä hoidossa toivottuun tulokseen.

Distanssi

Hoitosuhdetyöskentelyn yksi tärkeä käsite on distanssi, jolla tarkoitetaan hoitajan ja potilaan välistä etäisyyttä. Distanssilla tarkoitetaan niin fyysistä, sosiaalista kuin psyykkistä välimatkaa. Hoitosuhteessa kahden henkilön välisessä distanssissa eli interpersoonallisessa distanssissa hoitajan on tärkeää osata luoda herkästi kullekin potilaalle tarpeellinen distanssi.  Oikeanlainen distanssi hoitosuhteessa on tärkeää, sillä sopiva hoitajan ja potilaan välinen etäisyys mahdollistaa osaltaan hoitajan neutraalin suhtautumisen potilaaseen, ja näin mahdollistaa mahdollisimman toimivan ja asiallisen hoitosuhteen. Hyvässä ja sopivassa distanssissa hoitaja esimerkiksi määrittelee, mistä asioista potilaan kanssa on hyvä puhua missäkin vaiheessa, ja mitä aiheita tulisi välttää – tämän voi määrittää sekä hoitajan keskustelun aikana tekemät intuitiiviset päätelmät, että myös potilaan hoitosuunnitelma.

Vastarinta

Usein hoitajan ja potilaan välisessä hoitosuhteessa voi esiintyä myös potilaan suunnalta vastarintaa. Hoitosuhteesta puhuttaessa vastarinnalla tarkoitetaan esimerkiksi potilaan kieltäytymistä vaikkapa uudesta lääkityksestä tai hoidosta kokonaan. Potilas voi alkaa muodostaa vastarintaa esimerkiksi kohdatessaan jonkin muutoksen aiheuttamaa pelkoa, ahdistusta, läheisyyttä, lisämuutoksia tai muita uusia tunteita. Vastarinta on yleensä täysin luonnollinen psykologinen reagointitapa uusiin asioihin, ja se voi eri ihmisillä ilmetä täysin eri tavoin. Mielenterveyshoitotyössä potilasta voi ahdistaa ja järkyttää oman sairautensa kaikki vaiheet; sairauden toteaminen ja sen omaksuminen osaksi itseä, sekä myös parantuminen ja sen vaiheet voivat ahdistaa potilasta paljonkin, minkä vuoksi potilas saattaa kehittää vastarintaa koko hoitoa vastaan. Jos vastarintaa ilmenee, sitä voi ilmetä hoidon kaikissa vaiheissa.

Säiliö-funktio

Joistakin asioista ei ole sopivaa puhua potilaan kanssa, sillä ne herättävät potilaassa tunnereaktion, jota hän ei pysty itse käsittelemään ja joita hänen psyykeensä tasapaino ei sillä hetkellä kestä. Tällöin hoitosuhdetyöskentelyssä puhutaan ns. säiliö-funktiosta, jossa hoitaja ottaa potilaan voimakkaan tunteen tai tunnereaktion säilöön. Hoitaja palauttaa tämän vahvan tunnereaktion potilaan mieleen, kun arvioi potilaan psyykeen kestävän kyseisen asian ja tunteen. Tällöin hoitajan kanssa potilas myös pääsee purkamaan tunteen sekä käsittelemään ja kanavoimaan sen turvallisella tavalla.

Konfrontaatio

Hoitajan on tarkoin mietittävä, miten ja mitä hän sanoo potilaalle. Yksi keskusteluhoitomuoto on konfrontaatio, jonka idea on osoittaa potilaalle hänen mahdolliset toistuvat toiminta- ja ajatusmallit. Potilas voi toimia tietyissä tilanteissa esimerkiksi itseään vahingoittavalla tavalla, jos hänellä on vastaavasta aiemmasta tilanteesta jäänyt skeema, jonka mukaan niin kuuluu toimia. Tässä tilanteessa hoitajan tehtävä on saada potilas huomaamaan itse nämä toistuvat käytösmallit ja sitä myöten luopumaan niistä. Hoitajan täytyy kuitenkin tarkoin niettiä, kuinka osoittaa potilaalle, kuinka hän käyttäytyy; psykoottisen potilaan psyyke ei kestä liian suoraa puhetta, mutta esimerkiksi persoonallisuushäiriöinen ja ei-psykoottinen potilas voi hyötyä hyvinkin suorasta palautteesta.

Rajoittaminen

Johonkin hoitajan on kuitenkin muistettava myös vetää hoidossa raja. Hoitaja voi auttaa potilasta vain tietyn verran, mutta paranemisprosessi potilaan on käytävä läpi itse. Eettiseksi kysymykseksi nousee tässä kohtaa tilanne, jossa hoitaja vapaa-ajallaan kohtaa potilaansa. Hoitajillakin on oikeus vapaa-aikaan ja omaan elämään, eikä hoitaja ole velvoitettu auttamaan potilaitaan vapaa-ajallaan. Toisaalta auttamatta jättäminen voi herättää myös potilaassa ristiriitaisia tunteita, joiden vuoksi potilaan paranemisprosessi voi saada takapakkia ja hankaloitua. Auttamisen rajalle voi olla välillä vaikea löytää oikea paikka.

-Hanna Rinta-Aho

Lähteet:

Lindeman, Sari 2004. Persoonallisuushäiriöitä voidaan hoitaa – sisäiset skeemat ja niiden korjaaminen. Duodecim. Verkkodokumentti. <http://www.duodecimlehti.fi/lehti/2004/24/duo94680> Luettu 12.1.2018

Kuhanen, Carita – Oittinen, Pirkko – Kanerva, Anne – Seuri, Tarja – Schubert, Carla 2013. Mielenterveyshoitotyö. 3. painos. Helsinki: Sanoma Pro.