Skitsofrenia -taudin syntyyn vaikuttavia tekijöitä

Skitsofreniasta lyhyesti

Skitsofrenia on elinikäinen, vakava psyykkinen sairaus, joka voi ilmetä monin eri tavoin. Skitsofreniaan voi kuulua esim. äänien kuulemista ja todellisuuden tajun poikkeavuutta (ihminen ei erota ympäröivää todellisuutta alitajunnasta nousevista ajatuksista ja peloista). Skitsofrenian oireista puhutaan joko positiivisina tai negatiivisina oireina. Positiivisissa oireissa ihmisen ns. normaaliin olotilaan tulee jotakin lisää, esim. ääniharhat, ja negatiivisissa oireissa ihmisen normaalista olotilasta lähtee jotakin, kuten tunne-elämän ja -ilmaisun latistuminen. Skitsofrenia jaetaan oireiden perusteella alatyyppeihin: paranoidinen (”harhaluuloinen”, johon saattaa liittyä esim. pelko vainotuksi tulemisesta), hajanainen, katatooninen ja erilaistumaton (ns. ”sekamuotoinen”) skitsofrenia. Skitsofreniassa harha voi olla ikään kuin jäänyt päälle, eli sairastunut kuulee ääniä jatkuvasti, tosin ne voivat olla välillä hiljaisempia/huomaamattomampia ja välillä korostuneempia. Harhaisuus voi olla myös ikään kuin jaksottunut psykoosijaksoihin, jolloin sairastunut menettää todellisuudentajunsa esim. stressaavan tilanteen laukaistessa psykoosijakson. Psykoosia voi esiintyä kenellä tahansa, vaikka vain kerran elämässä, esim. korkean stressin seurauksena, mutta toistuvasti psykoosijaksot kuuluvat tyypillisesti skitsofrenian oirekuvaan. Skitsofreenikko voi olla erittäin toimintakykyinen, eikä se välttämättä vaikuta älykkyyteen, toisaalta sairastunut voi tarvita uudelleenorientoimista tavallisissakin arjen asioissa ja itsestään huolehtimisessa.

 Hoidon erityispiirteitä

Skitsofrenian hoidossa keskeisiä ovat lääkehoidon lisäksi psykososiaaliset auttamismenetelmät. Tässä tärkeää on pitkäjänteinen ja luottamuksellinen hoitosuhde. Tällaisessa suhteessa potilaalle voidaan luoda turvallisuuden tunnetta, mikä on tärkeää sillä psykoottinen potilas voi usein olla pelokas ja ahdistunut. Lääkehoitoon sitoutuminen on skitsofreenikoilla usein haasteellista. Psykososiaalisia auttamismenetelmiä ovat joko yksilö- tai ryhmäpsykoterapia (eri psykoterapian muodot), muut terapiat, esim. luovat terapiat, sairastuneen sekä hänen läheisensä huomioiva psykoedukaatio, sekä työkuntoutus ja toimintakykyä ja elämänlaatua lisäävä kuntoutus. (Käypä Hoito -suositus 2015). Harhaisen ja pelokkaan potilaan kanssa pyritään saamaan kontakti ja luomaan turvallisuutta ja luottamusta, nämä ovat edellytys kaikille psykososiaalisille auttamismenetelmille. Hoitajan rauhallisuus, empaattinen kuuntelu ja se, ettei potilaan kokemusta väheksytä (harhoihin ei kuitenkaan tarvitse lähteä mukaan), ovat tärkeitä skitsofreenikon kohtaamisessa. Akuuttivaiheessa sairaalahoidossa tulee huomioida myös ympäristön rauhallisuus. Hoitoyhteisön tulisi olla myös toiminnaltaan selkeä ja ennakoita, ja ettei siellä olisi liikaa virikkeitä  (Käypä Hoito -suositus 2015). Myös kuntoutusvaiheessa selkeä päivärytmi ja rutiinit tuovat turvallisuuden ja selkeyden tunnetta, tukien potilaan mielen eheyttä. 

Tässä blogissa halusin syventyä erityisesti skitsofrenialle altistaviin tekijöihin, niistä seuraavaksi enemmän alaotsikoittain:

Perimä

Psykoosialttius ja skitsofrenia syntyvät perimän ja ihmisen kasvuympäristön yhteisvaikutuksena (haavoittuvuus-stressimalli!), eli se on monitekijäinen sairaus. Skitsofrenian periytyvyys on 64–83%, eli väestötasolla geneettiset perintötekijät selittävät suuren osan sairastumisalttiudesta (Suvisaari ja Pietiläinen 2015). Perimä ja esimerkiksi epävakaa kasvuympäristö lapsuudessa voivat johtaa aivojen keskushermoston kehityksen häiriintymiseen. Perinnöllinen keskushermoston häiriintynyt kehitys alkaa jo sikiöaikana, ja voi myöhemmällä iällä pahentua ympäristötekijöiden vaikutuksesta. Skitsofrenian diagnostisten kriteerien kehittelyssä ongelmaksi on noussut ympäristö- ja geneettisten riksitekijöiden korrelaatio muiden mielenterveyshäiriöiden, esim. kaksisuuntaisen mielialahäiriön, kanssa. (Suvisaari 2010). Riskitekijöiden ja myös oireiden osittainen päällekkäisyys tekee sairauden tunnistamisesta ja täten oikean hoidon antamisesta haastavaa. Erilaisia alttiusgeenejä oli aikakauskirja Duodecimissa vuonna 2010 julkaistun artikkelin mukaan tunnistettu, mutta ne selittäisivät vain pienen osan skitsofreniaan sairastumisen perinnöllisestä vaihtelusta. Kaikilla löydetyillä geeneillä on aivojen kehitykseen, synapsien muodostumiseen ja niiden toiminnan säätelyyn liittyviä tehtäviä, mutta ei ole varmaa, mitkä ovat geenien keskeisimmät vaikutukset skitsofreniaan sairastumisen kannalta. Monitekijäisten sairauksien (eli sairaus, johon vaikuttaa muutkin kuin perimätekijät) geneettistä taustaa tutkiessa on saatu havainto, että tietyn tyyppinen geenien kopiolukuvaihtelu, eli henkilön tietyn geenin tai kromosomialueen kopioiden määrän vaihtelu, on yhteydessä moninkertaiseen sairastumisriskiin. Tämän tyyppiseen perinnöllisyystekijään liittyy skitsofreniaa sairastavilla usein kehitysongelmia, esim. oppimisvaikeuksia ja epilepsiaa. Samat geenien kopiolukuvaihtelut liittyvät myös laajaan kirjoon esim. autismispektrin häiriöitä. Näihin liittyvät geenien kopiolukuvaihtelut ovat kuitenkin harvinaisia. (Suvisaari 2010).

Lapsuusiän kehityshäiriöt

Edellä mainitut harvinaiset geenien kopiolukuvaihtelut saattavat osittain selittää skitsofrenian ja lapsuusiän kehityshäiriöiden välistä yhteyttä, mutta myös kehityshäiriöt itsessään voivat lisätä skitsofreniaan sairastumista. Haasteet sosiaalisessa sopeutumisessa ja vakavat neurologiset häiriöt, erityisesti ennen kouluikää, ovat yhteydessä skitsofreniaan sairastumiseen, kun on tutkittu skitsofreniaa sairastavien äitien lapsia. On kuitenkin epäselvää, liittyvätkö kehitysongelmat muista syistä alkaneisiin aivojen kehityksen häiriöihin, vai ovatko ne itsenäisiä riskitekijöitä skitsofrenialle. Kuitenkin suurin osa skitsofreniaan aikuisiällä sairastuneista on lapsena kehittynyt ikätovereidensa tasoisesti. (Suvisaari 2010).

Krooniset tulehdukset ja infektiot

Monet akuutin ja kroonisen tulehduksen merkkiaineet ovat skitsofreenikoilla lisääntyneet, ja tulehdusten ja psykoosisairauksien yhteys oli vuoden 2010 aikakauskirja Duodecimin artikkelin mukaan osoittautumassa tärkeäksi (Suvisaari 2010). Skitsofreniaa sairastavilla on huomattu suurentunut riski sairastua tulehdusperäisiin kardiovaskulaarisiin ja metabolisiin sairauksiin, esim. aikuisiän diabetekseen ja sepelvaltimotautiin, mutta vaikka elintapojen, esim. tupakoinnin ja epäterveellisen ruokavalion ja psykoosilääkityksen haittavaikutukset selittäisivät osin sairauksien esiintymisen yhtäaikaisesti, on mahdollista että taustalla on myös yhteisiä riskitekijöitä. Tutkimusten mukaan lapsuusiän keskushermoston infektiot lisäävät skitsofreniaan kuuluvaan psykoosiin sairastumisen riskiä noin 1,5-kertaisesti. Myös alku- ja keskiraskauden aikaisiin infektioihin on liitetty kasvanut skitsofrenian riski, ja äidin perinnöllinen alttius skitsofrenialle voi lisätä sikiön herkkyyttä infektioiden vaikutukselle. (Suvisaari 2010). Perimän kautta monet immuunijärjestelmän toimintaan liittyvät geenit ovat tutkimusten mukaan olleet merkittäviä myös skitsofrenian synnyssä, vahvistaen käsitystä tulehdusalttiuden ja skitsofreniaan sairastumisen yhteydestä (Suvisaari ja Pietiläinen 2015).

Raskausajan ja synnytyksen komplikaatiot

Psykoosia sairastavilla äideillä saattaa olla vaikeuksia huolehtia itsestään raskauden aikana, ja heillä onkin huomattu enemmän raskauden ja synnytyksen aikaisia komplikaatioita kuin muilla äideillä. Sikiö- ja synnytyksenaikaisia komplikaatioita on pitkään pidetty skitsofreniaan sairastumisen riskiä lisäävänä tekijänä, etenkin jos komplikaatioon liittyy sikiön hapenpuutetta tai aliravitsemusta, mikä vaikuttaa tietenkin myös aivojen kehitykseen. (Suvisaari 2010). Näin skitsofrenian riskitekijät periytyvät myös ympäristötekijöiden, eli äidin stressin ja äidin sairauteen liittyvän toiminnan, kautta. Poikkeuksellisen suuri raskaudenaikainen stressi etenkin ensimmäisellä raskauskolmanneksella, esim. lähisukulaisen kuolema, näyttäisi myös lisäävän sairastumisriskiä. Eräässä tutkimuksessa pystyttiin huomioimaan myös geneettinen alttius, eikä sen todettu vaikuttaneen raskaudenaikaisen äärimmäisen stressin osuuteen sairauden synnyssä.

Perhe ja sosiaalinen ympäristö

Suomalaisissa adoptiotutkimuksissa on saatu tietoa perheen ja kasvuympäristön vaikutuksesta sairastuvuuteen. Lapsia, joiden biologinen äiti oli sairastanut skitsofreniaryhmään kuuluvaa psykoosia, ja joilla oli täten suurempi geneettinen riski sairastua, seurattiin kun heidät oli adoptoitu, ja adoptioperheellä oli vaikutusta sairastumisriskiin: jos adoptioperheessä tunneilmapiiri oli suotuisa ja lapsiin suhtauduttiin hyvin, suurenkin geneettisen riskin lapsilla oli pienempi vaara sairastua skitsofreniaan ja skitsofreniaryhmän häiriöihin. Eli ympäristö -perhe- vaikutti suojaavasti skitsofreniaan sairastumista vastaan. On havaittu, että huomattavan epävakaa lapsuusympäristö ja toistuvat laitossijoitukset lisäävät sairastumisriskiä skitsofreniaa sairastavien äitien lapsilla, ja varhainen sijoitus turvalliseen kasvuympäristöön taas vähensi riskiä. Erityisesti sairastumisriskiä nostivat toistuvat laitossijoitukset lapsen viiden ensimmäisen elinvuoden aikana. Eräässä tutkimuksessa lapsilla, jotka teini-iässä pitivät suhdetta sekä isäänsä että äitiinsä huonona, oli nelinkertainen riski sairastua skitsofreniaan verrattuna lapsiin, jotka kokivat suhteensa vanhempiinsa hyväksi.

Ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajilla on lähes kolminkertainen riski sairastua skitsofreniaan. Toisen sukupolven maahanmuuttajilla riski saattaa olla vielä suurempi. Maahanmuuton yhteys mielenterveyshäiriöihin sairastumisen riskiin on kuitenkin eri maissa ja väestöissää erilainen. Siirtolaisuuden ja skitsofrenian välistä yhteyttä on selitetty mm. syrjinnällä ja sosioekonomisen aseman heikkoudella, mitkä ovat yksilöä kuormittavia, stressaavia tekijöitä. Syrjinnän merkitystä tukee, että maahanmuuttajilla on suurempi riski sairastua skitsofreniaan, jos he ovat asuneet lapsina alueella jossa on ollut vähän maahanmuuttajia (Suvisaari 2010), eli he ovat saattaneet kokea enemmän syrjintää ja/tai heiltä on puuttunut vertaistukea ja yhteisöllisyyttä.

Taustatekijöiden tunnistamisen merkitys sairaanhoitajan työssä

Sairaanhoitajan näkökulmasta skitsofrenian ja psykoosisairauksien riskitekijöiden tunnistaminen voi auttaa tunnistamaan riskiryhmään kuuluvat tai jo sairastuneet, ja tarjoamaan heille apua ajoissa. Lasten hoitotyössä ymmärrys etenkin lapsuusajan kasvuympäristön merkityksestä on eduksi. Sairaanhoitajan tulisi osata tunnistaa perheen vuorovaikusta tarkkailemalla mahdolliset riskiperheet, ja tarjota heille apua. Esim. jos vanhemmat ovat stressaantuneita, jos on viitteitä perheväkivallasta tai lapsen ja vanhemman kiintymyssuhteessa näyttää olevan häiriötä, tulisi tähän puuttua monistakin syistä, mutta myös koska vanhempien paha olo ja stressi välittyy lapseen lisäten mt-häiriöiden riskiä. Etenkin tämä tulee ottaa huomioon, jos on tiedossa vanhemman sairastama psykoosisairaus, tietäen myös sen geneettisen periytyvyyden, jolloin ympäristön suojaavaa vaikutusta tulisi korostaa sairastumisriskin vähentämiseksi. Riskitekijät tuntemalla sairaanhoitaja voi myös paremmin auttaa skitsofreenikkoa ja hänen omaisiaan ymmärtämään sairautta, sen syitä ja taustoja, mikä on oleellinen osa skitsofrenian terapeuttista hoitoa (psykoedukaatio).

-Sami Salminen

Lähteet:

Skitsofrenia 2015. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Psykiatriyhdistys ry:n asettaman työryhmän Käypä Hoito -suositus. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. Verkkodokumentti. Viitattu 29.01.2018. Saatavilla sähköisenä: http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi35050#K1

Suvisaari, Jaana – Pietiläinen, Olli 2015. Skitsofrenian geneettinen koodi purkautuu. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim. 131(5): 407-9. Saatavilla sähköisenä: http://www.duodecimlehti.fi/lehti/2015/5/duo12142

Suvisaari, Jaana 2010. Uutta skitsofrenian riskitekijöistä. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim. 126(8): 869-76. Saatavilla sähköisenä: http://www.duodecimlehti.fi/lehti/2010/8/duo98743.